Noora Mononen

Syntymävuosi: 1997
Koulutustaso: Nuorempi sammutusmies
Siviiliammatti: Autolähetti

Miten päädyit mukaan Hämeenlinnan VPK:n toimintaan?

Olin 12-vuotias kun ystäväni piti esitystä koulussa luokalle vapaapalokunnasta. Ajatus palokunnasta jäi mieleen, muutamaa viikkoa myöhemmin rohkenin kysyä lisää harrastuksesta, miten toimintaan pääsisi tutustumaan. Hyppäsin mukaan seuraaviin harjoituksiin ja tänne jäin.  Porukka oli avointa, mukavaa, kannustavaa ja opin jo ensimmäisellä kerralla uutta. Lisäksi se oli täysin erilaista mitä koskaan ennen olin kokenut. Matkani palokunnassa on nyt jatkunut kymmenen vuotta ja tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Tällä hetkellä olen nuoriso-osastossa kouluttajana ja hälytysosastossa nuorempana sammutusmiehenä.


Mikä palokunnassa kiehtoo?

Ihmisten avoimuus, jokaisella on yhteinen tavoite,  muiden auttaminen. Erilaiset yhteiset tapahtumat, yhteisö joka on yhtä suurta perhettä. Perheeseen sisältyy joka alalta ammattilaisia rakennusmiehistä, toimisto- ja ammattikuljettajiin. Itselle on hieno tunne kun pääsee ja pystyy auttamaan, tekemään jotain jonkun hyväksi.


Mikä toiminnassa on parasta?

Jokaisella on oma osansa ja tehtävänsä jota hoitaa. Saat itse edetä tällä uralla niin paljon kuin haluat. Voit saada tästä myös itsellesi ammatin.


Oletko saanut palokunnasta oppia siviiliin?

Nuoresta asti kun ollut mukana toiminnasta, olen kokenut kasvavani henkisesti eri tavalla, mitä olisin ilman tätä harrastusta kasvanut. Ymmärrystä miksi tiettyjä asioita tehdää tietyllä tavalla. Osaan nähdä ja miettiä asioita eritavalla kuin ennen. Oppinut työskentelemään yllättävissä tilanteissa ja uusia asioita muilta täällä olevilta.


Kenelle suosittelisit toimintaa?

Ehdottomasti jokaiselle jota vähänkin tälläinen kiinnostaa, olet sitten nainen tai mies. Nuorille että aikuisille löytyy erilaista tekemistä ja tapahtumaa. Tällä oppii paljon uutta, saa hienoja kokemuksia ja pääsee tutustumaan mahtaviin ihmisiin.