02.11
2018

Naisosastomme täyttää 130v.

Olemme saaneet kunnian juhlistaa 3.11.2018 130 vuotta yhtenäistä katkeamatonta palokuntanaistyötä Hämeenlinnan VPK ry:n ala osastona.

Vuonna 1888 marraskuun 2 päivänä perustettiin Hämeenlinnan VPK:lle naiskomppania tukemaan Hämeenlinnan VPK ry:n toimintaa taloudellisesti järjestämällä mm. arpajaisia alkuvaiheessa.

Palokuntanaistyön osalta Hämeenlinnan VPK:n naiskomppaniaa sittemmin naisosastoa voidaan pitää työn uranuurtajana, sillä Hämeen läänin Palontorjuntaliiton naistyötoimikunta perustettiin vasta vuonna 1953.

Naisosasto on toiminut yhtäjaksoisesti kahdella vuosituhannella ja kolmella vuosisadalla kuuluen Suomen vanhimpiin naisosastoihin.

Nykyisin naisosastomme on voimissaan, palokuntanaistyö on tunnettu ja tärkeä osa palokunnan aktiivista, laadukasta ja monipuolista vapaaehtoistoimintaa.

Palokuntanaistyön tarkoituksena on tukea palokuntien toimintaa, herättää ja edistää jäsenten myönteistä suhtautumista yleiseen paloturvallisuuteen liittyviin asioihin normaali- ja poikkeusoloissa sekä levittää paloturvallisuuteen liittyvää tietoutta kansalaisille.

Tällä hetkellä palokuntanaistyössä tapaturmien ja tulipalojen ennaltaehkäisy on nousemassa yhä tärkeämpään asemaan.

Kumpi onkaan loogisesti ajatellen tärkeämpää: huomisen tulipalon ehkäiseminen vai eilisen tulipalon sammuttaminen?

Meidän naisten vahvaa osaamisaluetta on arki- ja asumisturvallisuus. Palokuntanaiset ovat luomassa turvallisuuskulttuuria, jossa turvallisuus tuodaan ihmisen luo.

Palokuntanaiset antavat turvallisuusneuvontaa ja opastusta erilaisissa tilaisuuksissa ja erilaisille ihmisryhmille. He ovat läsnä esimerkiksi turvallisuutta edistävillä messuilla ja teemapäivinä. He opastavat ja neuvovat esimerkiksi päiväkodeissa, kouluissa, eri laitoksissa ja toisten järjestöjen kursseilla. Neuvonnassa korostetaan etenkin kodin turvallisuutta. Muita neuvonnan aiheita ovat esimerkiksi turvallinen tulen käsittely, tapaturmien ehkäisy ja hätäilmoituksen tekeminen.